perjantai 20. toukokuuta 2016

Toukokuun lopun touhuja

Yökouluun valmistautumista. 

UPV:n pesiskoulussa.

Vierailu Kanniston kotieläintilalla

Pikkulasten koulu teki päivävierailun Alastarolle Kanniston kotieläintilalle. Pääsimme näkemään jos jonkinlaisia eläimiä ja saimme erittän maistuvaa ruokaa säiden suosiessa.

Heti perille päästyämme Tauno -isäntä ajoi meidät katsomaan poroja


Mirja -emäntä loihti meille maistuvan lounaan sekä tuoreet munkin välipalaksi.



Villasikoja 

Lehmien touhua ihmettelemässä.

Porsche tarjosi meille kärryajelun.




tiistai 10. toukokuuta 2016

Kesä on jo ovella!

Jollekin vanhemmalle Ansku väittikin jo muutama viikko sitten, hitusen etukäteen, että koulua on enää neljä viikkoa jäljellä. :) Nyt se tilanne on kuitenkin enemmän kuin käsillä ja nautimmekin kevään keleistä ja luonnosta minkä kerkeämme.

Uudet eskarilaiset ja koulutulokkaat kävivät tutustumassa Pikkulastenkouluun, mikä aiheutti perhosia ties kuinka monen lapsen ja aikuisen vatsanpohjalle. Kiitos vierailijoille syksyllä tavataan!

Olokolohetki myllyllä.

Jukka Salmisen hersyvä konsertti salissa. 


Pikkulastenkoulun pesiskauden avaus osui samaan aikaan kuin Kaman A-poikienkin.

Äitienpäivälahjan valmistusta.


Äitienpäivälahjoja tehtiin useampi aamu- ja iltapäivä. Lopputulos lienee kuitenkin kaikkien äitien mieleen.

Äitienpäivälahjat sekä kuvassa vielä keskeneräiset äitienpäiväkortit. Onnea äideille!